maanantai 23. kesäkuuta 2014

Juhannus loppusuoralla - elämä onneksi ei! ;)

Heräsin Hjöördikseen lauantaina <3
No niin, kyllä pitää taas oikein kätensä ristiä ja kiittää siitä, että selvittiin hengissä tästäkin juhannuksesta.
..tosin, villihän se on ollutkin, oon valvonut yöt ja nukkunut päivät - eli töissä vietän vielä viimeisiäkin juhannusviikonlopun tunteja, huomisaamuun loppuu 5 yön putki.
Tein aiemmin 7 yön putkiakin, joten tuntuu nyt oikein lyhyeltä tämä rykäisy - etenkin kun ensi viikko onkin kokonaan vapaa! \o/


Ja to-su on ISKELMÄFESTARIT! <3
Voi elämän kevät, kesä ja muutkin vuodenajat - kyllä sitä on odotettukin taas kokonainen vuosi. :)
Ystäviä, hyvää musiikkia ja rentoa yhdessäoloa - tänä vuonna myös Ukko-Kulta tulee ekaa kertaa mukaan. <3
Tytöt pääsee mummon luo parhaaseen hoitoon ikinä, ja me päästään ekaa kertaa kahdestaan oikeesti vähäksi aikaa pois. Tietäähän sen, että koko reissu menee muksuista puhuessa ja niiden kuulumisia kysellessä - ei kai sitä äiti- ja isäihminen luonnolleen mitään voi :) - mutta on se silti aika mukavaa päästä kahdestaan rentoutumaan. Joku saattaisi jopa väittää, että joskus on ihan hyvä hoitaa vähän sitä parisuhdettakin. :)


Toukokuussa työporukalla tehdyn Köpiksen reissun
tuliaiset itelleni - Tikru on nykyään mun työpäivien piristys :)
Sain yks päivä kuulla tosta pinkistä hässäkästä, että
"Sulla on niin hysteerinen hipbägi, että sun on pakko olla
duunissa täällä!" - se olikin varsin tarkkanäköinen analyysi. :D
Meille kävi vaan tänä vuonna niin, että alkuperäisestä porukasta kaikki eivät päässeetkään tulemaan, mutta onneksi saatiin rekrytoitua mukaan varsin mukavan oloista ja samanhenkistä porukkaa - hauskaa lisämaustetta reissuun tuo se, että osan porukan kanssa ei olla koskaan tavattu!
Mutta uusiin hauskoihin tyyppeihin on aina mukava tutustua! :)


Treenailemassa oon käynyt fiilispohjalta, ne treenit teen kunnolla mitkä teen, mutta treenien määrä riippuu ihan kulloisestakin jaksamis- ja perhetilanteesta.
Opettelen tässä siis sitä itseni kuulostelua ja elämästa nauttimista ja fiilistelyä - ja ihan kohtuullisen hyvältä tää tuntuukin.
Sen opin jo aiemmin, että esim. yövuorojen kanssa treeniä ei pysty yhdistämään, silloin pitäisi karsia joko unesta tai lasten näkemisestä, ja kumpaankaan en oikein ole halukas.
Syömiset kun vielä saisi siivottua, mutta eiköhän sekin tässä joskus.. Parempaan suuntaan kuitenkin menossa. :)

Muuten ei elämässä ihmeitä.
Asioiden selvittelyä - sekä päänsisäisesti, että muuten.
Raskasta välillä on, mutta kun ei voi vaan jättää puolitiehen.
Mutta taas on matkan varrella oppinut paljon - mm. siitä, miten kaksinaamaisia ihmiset voivat olla. Puhutaan yhtä ja tehdään jotain ihan muuta. Moralisoidaan ihan kirkkain silmin ihmisiä samoista asioista joita itsekin tehdään ilman mitään omantunnontuskia - ilman että nähdään millään tasolla omaa toimintaa samassa valossa kuin missä muiden tekemisiä.

Juhannuksen yöttömän yön aurinko duunipaikan
ikkunasta kuvattuna. Love it! <3
Mun on jotenkin ollut tosi kova pala tajuta - ja hyväksyä - sitä.
Toki työssäni näen paljon pahuutta ihmisissä, mutta kyse on kuitenkin sairaista ihmisistä. 

Se, mitä olen työn kautta nähnyt ei ole kuitenkaan pyyhkinyt pois sitä, että uskon ihmisiin ja hyvyyteen. Sitten kun siitä hyvästä saakin ns. turpaansa, niin kyllä se ainakin minuun vaikuttaa - oli se sitten minussa olevaa heikkoutta tai ei.

Mä sentään uskallan myöntää sen, että oon tullut kusetetuksi. Ei se mun mielestä tee musta tyhmää tai heikkoa - ns. normaali ihminen kuitenkin omaa kyvyn luottaa ihmisiin, se on sitten eri millaiset voimat ovat vastassa.
Enkä mä halua kuitenkaan muuttua kyynikseksi.
Se on varmaa, että jatkossa olen entistäkin varovaisempi, mutta toisaalta, osaan yhä enemmän arvostaa niitä ihmisiä joihin voin ihan oikeasti luottaa.
Kuten mun ystävä mulle sanoi - Sä olet hengissä, sulla on sun perhe ja rakkaita ihmisiä yhä ympärillä. Sä olet päässyt nyt jo niin pitkälle, että välillä jo naurattaakin. Kyllä sä selviät.
Niinpä. Kiitos noista sanoista, M! <3

Musta tuntuu, että tää aihe on hallinnut mun elämää ihan liian kauan ja ihan liian vahvasti.
Mun on aika antaa itselleni anteeksi, mun on aika oppia suhtautumaan tietynlaisiin ihmisiin siten kuin on mulle parasta - mun täytyy unohtaa se mikä on mennyt ja keskittyä rakentamaan oma tieni niin kuin itse parhaaksi näen.
Ja mä haluan elää ilon kautta. Tavallista elämää. Arkea ilman että sen tarvitsee olla jatkuvaa taistelua tuulimyllyjä vastaan.

Mä en vieläkään halua luovuttaa siitä ajatuksesta, että mulla on oikeus valita ympärilleni ihmisiä jotka on mulle hyväksi, ja joille mäkin voin mahdollisesti antaa itsestäni jotain ilman, että tarvitsee pelätä tulevansa revityksi rikki.
Sellaista tulevaisuutta mä rakennan.
Tänäänkin. :)

Katti kuittaa  >^.^<

1 kommentti:

  1. Ihanaa lukea kuulumisiasi (piti oikein tavata tuo sana kun oli niiiin vaikia) :D

    Kuulostaa hyvältä tuo irtiotto. Vaikka lapsiaan kuinka rakastaa niin heistä on hyvä välillä ottaa välimatkaa, jaksaa sitten taas jakaa sitä rakkauttaan. Lapsillekkin tekee hyvää välillä olla ilman vanhempiaan, pääsee mummon kanssa seikkailemaan. :D

    Harmi etten ole nyt yhtään päässyt keikalle sinne teille. Joko keikkaa ei ole ollut mulle tarjottavaksi tai ei ole mulle sopinut. Ihan ikävä asiakkaita ja henksuja. :-)

    Treenitkin taas maistuu, huippua. Nyt itseään kuunnellen eteenpäin, teet vain sen mikä tuntuu hyvälle. Kyllä se taas siitä, tsemppiä!!

    VastaaPoista